25.11.2014 -
4.1.2015
HELMIÄ
Kaarisillan jouluinen take away -näyttely
Myyntinäyttelystä voit hankkia Kaarisillan taiteilijoiden maalauksia ja keramiikkaa heti mukaasi, iloksi itselle tai lahjapakettiin!
5. - 23.11.2014
ESA-PEKKA OJANPERÄ &
MARJO TALVENSAARI
Esa-Pekka Ojanperän ja Marjo Talvensaaren näyttely esittelee kahden taiteilijan tuotantoa, jotka saivat kunniamaininnan erityistaiteen näyttelyssä Kaarisilta Biennalessa vuonna 2013.
Marjo Talvensaari (s.1986) on pienestä pitäen ollut ”koko ajan” kynä, värikynä tai huopatussikynä kädessään - ja ruutuvihkon jokainen ruutu on täyttynyt mystisistä kuvioista. Marjo piirsi ja väritti pienenä oman huoneensa lattialla mahallaan maaten. Nykyään uusia teoksia syntyy inspiraation mukaan, kotona pöydän ääressä. Tekniikkana on melkein aina huopatussi, joka ilmeisesti sopii parhaiten Talvensaaren pikkutarkkaan työskentelytapaan.
22.10. - 2.11.2014
KAIKKEIN SUOSITUIN HAMMASTAHNA
Autismisäätiön kuvataideryhmien näyttely vol. 3
Kaikkein suosituin hammastahna on Autismisäätiön kuvataideryhmien kolmas esittäytyminen. Näyttelyssä taiteilijat tuovat rohkeasti esille omia mielenkiinnon kohteitaan. Teoksissa näkyy kyky iloita arjen pienistä asioista ja se, kuinka ne pienet asiat voivat olla suuria. Kirjaimellisesti. Mielenkiinnon kohteena voi olla myös itse tekeminen tai jokin tietty tekniikka. Kuten paperin liisteröiminen. Liisteröiminen voi viedä mennessään niin, että pienestä kulhosta tulee koko pöydän kokoinen veistos.
Tuomalla taiteilijoidemme työtä ja teoksia esille, on heidän mahdollista saada tunnustusta tekemästään työstä sekä kasvattaa osallisuutta yhteiskunnassa. Lisäksi toivomme autismitietouden ja ymmärryksen lisääntyvän tämän näkyvyyden myötä. Eräs taiteilija kertoi näyttelyyn osallistumisen merkityksellisyydestä näin: ”Tykkään, että maalaukseni ovat näyttelyssä, koska ihmiset näkevät ne ja varmaan pitävät niistä. Ja jos he pitävät tauluistani, he pitävät ehkä minusta.” Tämän pohdinnan taustalla on monelle yhteinen haave tulla nähdyksi, huomatuksi ja hyväksytyksi. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan näyttelyymme!
7. - 19.10.2014
PIPPA
LAURIO
"Riemastuneena siitä, että onnellisesti ohitin 85 -vuotissyntymäpäiväni, halusin tehdä retrospektiivisen näyttelyn kotikaupunkini Pieksämäen Kulttuurikeskus Poleeniin. Tämä toteutui kuluneena kesänä. Kun olin jäänyt eläkkeelle sairaanhoitajan virasta, kävin innolla käsiksi uuteen harrastukseeni, batikin tekemiseen, opettajanani batikkitaiteilija Maila Vanhatalo.
Millenniumin vaihtuessa puhalsivat kuitenkin uudet tuulet: taiteilija Heimo Karttusen opettamana ja kannustamana siirryin kokeilemaan uusia tekniikoita, akryyliä, vahatemperaa etc.
Taiteen tekemiseen tuli kuitenkin muiden projektien vuoksi parin vuoden tauko ja uudelleen aloittaminen oli kovin tukkoista. Näkemäni taiteilija Matti Kujasalon näyttely joitakin vuosia sitten avasi selvästi lukon. Lähinnä tämän inspiraation synnyttämän näyttelyosion tuon Helsingin näyttelyyni."
Pippa Laurio
10.9. - 5.10.2014
METSÄN KÄTKÖSTÄ
Näyttely esittelee Kaarisillan taiteilijoiden eläinaiheisia teoksia.
26.8. - 7.9.2014
JOONAS RINTA-KANTO: Fok_it
Helsingin Sarjakuvafestivaalit
Helsingin 29. Sarjakuvafestivaalien vuoden 2014 festivaalitaiteilija Joonas Rinta-Kanto (s. 1982) on piirtänyt Fok_It -sarjakuvaa vuodesta 2009 lähtien. Tiuhaan päivittyvästä blogista lähtöisin oleva sarjakuva on sittemmin poikinut jo neljä kokoelma-albumia. Vuonna 2011 Fok_it! alkoi ilmestyä Helsingin Sanomien Nyt-liitteen nettisivuilla, jonka jälkeen homma onkin sitten niinsanotusti lähtenyt lapasesta. Fok_ It! on kolme ruutua, joista tekijän itsensä mukaan ”varsinainen vitsi usein puuttuu kokonaan”.
Strippien alkuperäisenä moottorina toimivat mm. faksaus, viikset ja vyölaukut. Vakituiseen rooliin ovat nykyään nousseet myös voimaeläimet. Sarjaa on luonnehdittu myös mitähelvettiä-sarjaksi, joka saa ihmisen pohtimaan viihde -ja taidesarjakuvan harmaita alueita. Sitä on myös ylistetty eräänlaiseksi hipsteri-ikoniksi. Sarjasta on myös julkaistu neljä kokooma-albumia Kustannusliike Hans Nissenin toimesta.
13.8. - 24.8.2014
KAARISILLAN TAIDESTUDION JUHLAVIIKOT
8.7. - 10.8.2014
KAARISILLAN KESÄ
Kesän riemut, kasvit, eläimet ja luonto ovat näyttelyn teemoja. Maalauksista ja grafiikasta koostuva näyttelyn esittelee Kaarisillan taidestudion uusinta tuotantoa. Näyttelyn taiteilijat ovat Annakaisa Ahonen, Paul Gustafsson, Heidi Kiuru, Raija Raitio, Sonja Salakka, Antti Savolainen ja Saija Seppälä.
4.6. - 6.7.2014
PUOLI VALTAKUNTAA
Kaarisillan Taide- ja toimintakeskuksen taiteilijat ovat valmistaneet näyttelyyn prinsessoja ja valtaistuimia keramiikkaveistoksina. Näyttelyssä on myös Kaarisillan taiteilijoiden suunnittelemia ja painamia kankaita. Inspiraation lähteenä ovat olleet satujen prinsessat Ruusunen, Lumikki, Tuhkimo ja Kultakutri.
Ajatuksena olemme leikitelleet: Jos olisin Prinsessa, niin olisin…
Näyttelyyn on osallistunut useita kaarisiltalaisia eri ryhmistä.
20.5. - 1.6.2014
TARINOITA
Mental Health Art Week -kuvataidenäyttely
Näyttely liittyy Mental Health Art Week -tapahtumaan, joka järjestetään 19.-25.5.2014 eri puolilla Suomea.
Lisää tietoa tapahtumasta: https://www.facebook.com/mentalhealthartweek
7. - 18.5.2014
VALOA
Art Kaarisilta –galleria tervehtii kevättä Valoa –näyttelyllään.
Useat Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskuksen tekijät käsittelevät valon ja varjon moninaisuutta teoksissaan. Näyttelyssä on esillä maalauksia joissa on iloa, värejä - valon ja kevään luomia tunnelmia.
16.4. - 4.5.2014
VILLÄHTEEN KUVAT
Jos äänet olisivat värejä, osaisivatko ne hypätä heti oikeille paikoilleen?
Kuvataiteilijan elämässä se on hyvin harvinaista. Useammin on niin, että oikeita sävyjä ja tehoja haetaan ja viritellään kauan ennen kuin kokonaisuus alkaa päästä yhteisymmärrykseen siitä, mikä väri tai muoto esittää soolon. Ja mitkä taas ovat huomaamattomammissa, mutta silti toki tärkeissä rooleissa.
Joskus kuitenkin käy niin, että ajatus teoksesta on ”piillyt hatun alla” pitkään. Ja kun taiteilija sitten on tarttunut välineisiinsä, teos on hahmottunut kuvapinnalle nautittavan selkeästi ja vailla sen kummempia monimutkaisuuksia. Ehkä juuri sitä on iloinen vakaumus.
Hehkuvan väläyksen ja konkreettisen lopputuloksen tuosta tasapainon hakemisesta ja iloisen vakaumuksen löytymisestä voi nähdä tässä kuva-artesaaneiksi valmistuvien opiskelijoiden yhteisnäyttelyssä. Tämä on kokonaisuus, jossa ei leyhy Pariisin kevät eikä lepata Hollolan valot, vaan jossa loistavat Villähteen kuvat.
Näyttelyssä ovat mukana: Otto Kasvio, Kari Keskinen Heidi Kiuru, Paula Laine, Aleksi Pietikäinen, Emilia Rämä, Sonja Salakka, Juha Valkama
26.3. - 13.4.2014
SARI KOIVUNEN
Sari Koivusen maalaukset kuvaavat taiteilijan elämän keskeisiä aiheita, tapahtumia ja elämyksiä. Koivunen maalaa vapautuneesti ja käyttää iloisia, lempeitä värejä. Musiikki on tärkeä osa taiteilijan elämää ja sen vaikutus näkyy myös maalauksissa.
Sari Koivunen on valmistunut kuva-artesaaniksi vuonna 2012 ja työskentelee taiteilijana Kaarisillan Taide- ja toimintakeskuksessa Nastolassa.
5. - 23.3.2014
TANJA NÄRHI JA PERTTI SIPPONEN
Näyttely esittelee kahden nuoren taiteilijan eläinaiheisia teoksia.
Tanja Närhi (s. 1984) on itseoppinut taiteilija. Hän työskentelee kuopiolaisessa Taidemyrsky-studiossa. Nuorena maalaistalon tyttönä Närhi aloitti piirtämisen kuvaamalla oman navetan lehmiä kotonaan Pohjois-Savon Vesannolla. Tästä lähtien ovat Närhen värikkäät tussipiirrokset vilisseet tuttuja suomalaisia eläimiä yhdessä eksoottisempien lajien kanssa.
Pertti Sipponen (s. 1980) työskentelee nastolalaisessa Kaarisillan Taide- ja toimintakeskuksessa. Hän on ollut erittäin kiinnostunut keraamisesta ilmaisusta ja nauttii saven suomista mahdollisuuksista itseilmaisuun. Sipponen on valmistanut näyttelyyn pieniä eläinveistoksia. Hän on löytänyt luovuuden ilon omasta mielikuvitusmaailmastaan ja luonut kaikki eläinhahmot muistelemalla.
5.2. - 2.3.2014
SYVÄ SYY
Kaarisillan 1. vuosikurssin kuvataideopiskelijoiden näyttely
Näyttely koostuu syksyn 2013 aikana valmistuneista piirroksista ja maalauksista.
Näyttelyn taiteilijat ovat Katja Hiltunen, Aleksi Ikola, Hanna Nieminen, Minna Nilsson, Samuli Laurila, Henna-Karoliina Mattila, Teemu Paarvio, Aleksiina Salmi ja Ismo Valtonen. He ovat aloittaneen kuvallisen ilmaisun perusopinnot Koulutuskeskus Salpauksessa Kaarisillassa elokuussa 2013. Useimmilla heistä on takanaan aiempia kuvataideopintoja ja vahva intohimo kuvan tekemiseen. Syvä syy.
9.1. - 2.2.2014
GENAZZANO - Matka Italiaan
Näyttelyssä on esillä maalauksia ja valokuvia Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskuksen kuvataideopiskelijoiden Italiaan tekemältä matkalta. Opiskelijat osallistuivat Italiassa Sensazioni dal Nord – Scuola di Kaarisilta kuvataidenäyttelyn pystyttämiseen, avajaisiin ja work shop -työskentelyyn paikallisten Gli Amicin taiteilijoiden kanssa. Näyttely välittää Suomen talven keskelle tuokiokuvien ja maalausten kautta nuorten kuvataiteilijoiden elämyksiä Italian matkaltaan.
Kaarisillan taiteilijoiden kuvataidenäyttely toteutettiin 20.9.- 19.10.2013 Castello Colonnassa, Genazzanon kaupungissa. Näyttelyyn oli valittu yhteensä 40 Kaarisillan kuvallisen ilmaisun ammatillisesta erityisopetuksesta valmistuneiden taiteilijoiden sekä kuvallisen ilmaisun opiskelijoiden teosta. Näyttelyn suojelijana oli Suomen suurlähettiläs Petri Tuomi-Nikula.
Klikkaa tästä kirjoittaaksesi tekstiä