23.11. - 31.12.2011
TALVEN ODOTUSTA
Syystalven tunnelmaa Annakaisa Ahosen, Paul Gustafssonin, Antero Laineen, Jani Virtasen ja Ilona Vuoriston teoksissa.
Taiteilijat ovat valmistuneet kuva-artesaaneiksi Kaarisilta ry:n kuvallisen ilmaisun ammatillisesta koulutuksesta.
26.10.-20.11.
KOSKETTAVIN VEISTOS
Suomen Kuurosokeat ry:n 40-vuotisjuhlavuoden taidenäyttely esittelee 11 ammattikuvanveistäjän teosta sekä 9 kuurosokean henkilön maalauksia.
Koskettavin veistos -näyttely haastaa miettimään erilaisia taiteen lähestymistapoja ja tulkintoja. Kuurosokeat kompensoivat tuntoaistilla näön ja kuulon puutteita. Kuurosokeat katsovat veistoksia koskettamalla, kokemalla. Veistoksen muoto, materiaali, yksityiskohdat, pinnan tuntu ja jopa tuoksu tuovat taide-elämyksen, joka saattaa poiketa huomattavastikin näköaistilla havaitusta.
20.9. - 23.10.
ANNA-MARIA TOIVAINEN JA
VIIVI VIKMAN
Anna-Maria Toivaisen (s. 1991) teosten aiheet ovat usein lähtöisin mielikuvituksesta, mutta Toivainen käyttää toisinaan malleja työskentelynsä apuna. Luonto, erityisesti metsä ja metsäneläimet, ovat Toivaiselle rakkaita aiheita.
Viivi Vikman (s. 1986) poimii aiheensa luonto- ja taidekirjoista. Naisaiheet ja eläimet inspiroivat Vikmania eniten. Hän asettaa erityisen paljon painoa väreille. Tunnusomaista havaintoon perustuville teoksille on ilmavuus ja rohkeiden väriyhdistelmien synnyttämä jännite.
Sekä Toivainen että Vikman suorittavat kuvallisen ilmaisun perustutkintoa Kaarisilta ry:ssä. Heillä on meneillään viimeinen opiskeluvuosi.
30.8. - 18.9.
PAUL TIILILÄ
Tietokonetaidetta
80-vuotisjuhlanäyttely
Paul Tiililä (synt. Viipurissa 1931) jäi eläkkeelle Nokia-yhtymän osastopäällikön työstä ja ryhtyi vuonna 1992 melkein päähänpistosta maalaamaan. Hän teki ensin monotypioita, sitten maalauksia sprayväreillä, kollaaseja ja installaatioita. Vuonna 2001 Tiililä meni mukaan kansainväliseen postitaiteeseen. Neljä vuotta myöhemmin hän alkoi tehdä taidetta tietokoneella.
Tämä myyntinäyttely esittelee Tiililän tietokonetaidetta viimeisten neljän vuoden ajalta.
17.-28.8.
TUOHELAN KYLÄN VÄKI
Arkkiatri Risto Pelkosen
kaarnahahmoja ja valokuvia
Veli Granön valokuvia
Elokuussa 80 vuotta täyttävä arkkiatri Risto Pelkonen hurmaa yleisönsä kansantaiteilijan roolissa. Rakastettu ja kunnioitettu terveysasiantuntija on harrastuksekseen luonut kokonaisen miniatyyrimaailman, Tuohelan kylän. Se koostuu pikkuruisista kaarnahahmoista, jotka alun perin oli tarkoitettu ilahduttamaan lapsenlapsia. Vuosien saatossa hahmot ovat saaneet henkilöllisyydet ja persoonalliset piirteensä, ja niiden välille on kutoutunut perhe- ja sukusiteiden verkosto tarinoineen ja salaisuuksineen.
Kaarnahahmot sekä Risto Pelkosen ja Veli granön hahmoista ottamat valokuvat esitellään näyttelyssä, joka jatkaa Art Kaarisillasta Kokkolan ITE-museoon 2.9. alkaen.
Risto Pelkosen elokuussa julkistettava uutuuskirja Tuohelan kylän väki kertoo kaarnakansan elämästä ja edesottamuksista, valokuvin ryyditettynä. Tarinoiden kautta hahmottuu muutaman vuosikymmenen takainen ajankuva ja yhteiskunta eri kansankerroksineen ja ammattikuntineen.Elämänviisauttaan arkkiatri on sujautellut rivien väliin niille, jotka huomaavat ne noukkia. Yksi neuvoista on: "Pitäkää yhtä!"
28.6. - 14.8.
AIJA PENTTILÄ
Aija Penttilä (s. 1971) valmistui kuva-artesaaniksi Kaarisillan Taide- ja toimintakeskuksesta vuonna 2010. Hänen ensimmäisen ysityisnäyttelynsä teoksissa yhdistyvät leikkisä aihemaailma ja huolellinen työskentely.
15.6. - 21.6.
DOWN UNDER
Outsider-taidetta
Australiasta
10.5. - 12.6.
SAIJA SEPPÄLÄ
Saija Seppälä (s. 1980) valmistuu keväällä 2011 kuva-artesaaniksi Koulutuskeskus Salpauksesta Kaarisilta ry:stä. Yksityisnäyttely Helsingin keskustassa sijaitsevassa Art Kaarisilta -galleriassa on hieno yhteenveto kolmivuotiselle ammattiopiskelulle.
Opintojensa aikana Seppälä on työskennellyt muun muassa maalauksen, piirustuksen, taidegrafiikan ja kuvanveiston menetelmillä. Hänelle on ominaista pitkäjänteinen ja keskittynyt työskentely välineestä riippumatta.
Näyttelyssä on esillä Saija Seppälän maalauksia ja piirroksia. Seppälän omintakeinen kädenjälki toimii niin pienessä kuin suuressakin koossa. Yhteistä hänen töilleen on harkittu ja herkutteleva värien käyttö.
26.4. - 8.5.
ASFALTTIKUKKIA
PIRKKO KILPELÄN MAALAUKSIA
"Pidän siitä, että näen värin kuultavan toisen värin takaa. Maalaan kerroksia ja pinta muuntuu kankaaksi, puuksi, kiveksi, asfaltiksi…
Arkisesta maailmasta irrotan palasia asiayhteydestään alkusysäykseksi maalauksiini. Sysäys voi tulla vaikkapa palasta naarmuuntunutta lattiaa, hilseilevästä maalipinnasta tai halkeilevasta asfaltista. Matkalla lopputulokseen näen monta väri- ja muotomaisemaa ennen kuin huomaan olevani perillä.
Kevään valossa harmaa on hopeaa ja asfalttikin hehkuu värejä, lämpöä ja valoa. Maan lämpö auttaa hennot versot kasvamaan läpi vahvan asfaltin. Silloin on kesä tullut."
22.3. - 6.4. ja 12.-21.4.2011
KEVÄTKUVAT
Kaarisilta ry:n valmentavan koulutuksen opiskelijoiden näyttely
Näyttelyssä on esillä henkilösommitelmia, maisemia ja asetelmia kahdeksalta opiskelijalta. Tekijät opiskelevat Kaarisilta ry:n yhden lukuvuoden kestävässä kuvallisen ilmaisun valmentavassa ja kuntouttavassa koulutuksessa. Akryyli- ja liituteokset ovat syntyneet kuluneen syksyn ja talven aikana. Näyttely on opiskelijaryhmän ensimmäinen.
Näyttelyyn osallistuvat opiskelijat Kari Keskinen (s. 1993), Paula Laine (s. 1991), Tia Nurmi (s. 1992), Aleksi Pietikäinen (s. 1992), Satu Pirskanen (s. 1981), Sonja Salakka (s. 1993), Joosua Sihvo (s. 1990) ja Juha Valkama (s. 1983).
7. - 9.4.
PAASTOSTA
PÄÄSIÄISEEN
kolmannet ortodoksisen kirjallisuuden päivät
Ortodoksisten kirjojen kustantamot järjestävät jo kolmatta kertaa yhteisen kirjatapahtuman, Paastosta pääsiäiseen - Ortodoksisen kirjallisuuden päivät.
Kustantamot esittelevät tapahtumassa uusinta tuotantoaan. Ohjelmassa on kirjantekijöiden ja lukijoiden puheenvuoroja sekä ortodoksista kuoromusiikkia. Jo kahtena vuonna pääsiäisen alla järjestetyn tapahtuman suosio on taannut kirjallisuuspäiville jatkumisen.
Tapahtuman järjestäjinä ovat Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, Maahenki-kustantamo, Valamon ja Lintulan luostarit, Ortodoksisten Nuorten Liitto sekä kirjakauppa Filokalia.
15. - 20.3.
TUNNE AIVOT
Näyttely Kansainvälisen aivoviikon kunniaksi. Näyttelyssä on esillä taideterapiassa
syntyneitä teoksia Autismisäätiöstä, Mielenterveyden keskusliitolta ja Rinnekoti-Säätiöstä sekä Suomen Aivosäätiön kokoelman teoksia. Suomen Aivosäätiö järjestää.
Kuvallinen ilmaisu ja vuorovaikutus herättävät mielikuvia ja tunteita sekä tekijässä että katsojassa.
Kuvataiteen käyttö ilmaisumenetelmänä on yksi kuntoutuksen ja hoidon menetelmistä. Taideterapia soveltuu lapsille, nuorille, aikuisille ja vanhuksille yksilöllisesti tai ryhmämuodossa. Ihmisen ei tarvitse olla osaaja vaan ihminen ilmaisee itseään niillä taidoilla ja tunteilla joita hänellä kulloinkin on. Jos sanoja ei ole, saattaa ilmaisu löytyä eri materiaalien käytön kautta.
www.aivosaatio.fi / www.autismisaatio.fi / www.mtkl.fi / www.rinnekoti.fi
22.2. -
13.3.
PARIA HAETAAN -
KONTAKT SÖKES
Näyttely koostuu 20 kenkäparista, jotka ovat saaneet uuden, varsin persoonallisen ulkonäön. Hauskoja, salaperäisiä, irvistäviä, värikkäitä, runollisia ja tyylitietoisia popoja.
Jokaisen parin vasemman jalan kengän ovat työstäneet Kaarisilta ry:n taideopiskelijat. Oikean jalan kengän ulkonäöstä vastaavat tukholmalaisen Inuti-säätiön Södermalmilla sijaitsevan Ateljé Inuti 2:n taiteentekijät. Ne ovat taatusti keskenään erilaisia, enemmän ja vähemmän. Mutta kumpikaan kenkä ei tulisi toimeen ilman toista. Molemmilla on yhteinen päämäärä.
Näyttely muistuttaa yhteisyyden ja erilaisuuden merkityksestä. Se on myös osoitus tukholmalaisen Inuti-säätiön ja nastolalaisen Kaarisilta ry:n pitkään jatkuneesta yhteistyöstä. Molemmat toimijat tarjoavat koulutusta ja työskentelymahdollisuuksia erityistukea tarvitseville henkilöille mm. kuvataiteen parissa.
Näyttelyn lähtökohtana on Inutissa työskentelevän taiteilijan, Jenny Marcusin, ihastus Helsingin Lasipalatsin katolla välkehtivään neonvalokorkokenkään. Paria haetaan -näyttely avautuu Inutin näyttelytiloissa Tukholmassa myöhemmin vuoden 2011 aikana.
Lisätietoa Inutista osoitteesta www.inuti.se
3. - 20.2.
RAVINTOLA HIRVEÄ
Näyttely koostuu Kaarisilta ry:n opiskelijoiden Kristo Leppäpohjan ja Mia Ruohosen maalauksista ja piirroksista.
Teosten lähtökohtana on ollut japanilaisen Kenji Miyazawan (1896-1933) satu Ravintola Hirveä. Opiskelijat perehtyivät satuun viimeisen opiskelukeväänsä aikana ennen valmistumistaan kuva-artesaaneiksi kesäkuussa 2010. Osa teoksista valittiin kuvitukseksi Antti Kariston ja Helinä Melkaksen suomennokseen Miyazawan sadusta.
11.1. -
1.2.2011
HEHKU
Näyttely esittelee neljän Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskuksessa työskentelevän taiteilijan vahvoja, värikylläisiä maalauksia tekijöilleen rakkaista aiheista. Teokset ovat vuosilta 2007-2010.
Stefan Ahlströmin (s.1981) teosten innoittajia ovat matkat ja erilaiset naishahmot. Hänen reipas ja humoristinen maalausjälkensä rakentuu usein tietyn värin tai väriyhdistelmän ympärille.
Maalaus ja piirustus ovat Pertti Sipposen (s. 1980) ominta aluetta. Hän rakentaa teoksensa usein prosessinomaisesti lähinnä liiduilla ja akryyliväreillä. Sipposen lähtökohtana ovat esittävät aiheet, mutta jykevä jälki lähenee abstraktismia.
Marika Valapuro (s. 1986) on keskittyneesti maalaava väreillä herkuttelija. Aiheekseen hän valitsee usein kukat. Ilmaisuvoimaiset maalaukset ilmentävät vapaata ajatusten virtaa ja kykyä irrottautua selkeistä mielleyhtymistä.
Jani Virtasen (s. 1981) sekatekniikalla toteuttamat maalaukset perustuvat selkeään sommitteluun. Hedelmäasetelmat, eläimet sekä tutut paikat ja läheiset ihmiset asettuvat kankaille harkitusti.