21.11.2017-7.1.2018
NO, ONKOS TULLUT KESÄ
KAARISILLAN TAITEILIJOIDEN TEOKSIA JA JOULUMYYJÄISET
No onkos tullut kesä -näyttely tuo väriä talven kaamokseen. Ilmeeltään runsaassa näyttelyssä on esillä teoksia Kaarisillan taiteilijoilta: Anna-Maija Laukkaselta, Saija Seppälältä, Matias Warikselta, Sari Koivuselta, Raija Raitiolta ja Anni Lindbergiltä.
Lisäksi myynnissä on monipuolinen valikoima Kaarisillan käsityötä ja keramiikkaa sekä joulukortteja.
7. - 19.11.
LUONNOSTA
NÄKÖVAMMAISTEN
KULTTUURIPALVELU RY:N KERAMIIKKARYHMÄN NÄYTTELY
Salmiakki, Siesta ja Sammakko, mitä yhteistä niillä on?
Ne kaikki ovat syntyneet savesta - luonnosta lähtöisin - ja ovat esillä Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n keramiikkaryhmäläisten yhteisnäyttelyssä LUONNOSTA Galleria Art Kaarisillassa.
On mielenkiintoista nähdä, mitä teeman runsaudesta parikymmentä näkövammaista keramiikan harrastajaa on poiminut: kukkia, kaloja, käpyjä. Miehellä on puut jo pinottuina; palokärki hakkaa vielä. Sisilisko viettää siestaa voikukkien juurella, ja ihan kuin sammakko olisi loikkaamassa lummelampeen. Linnunpönttö odottaa uutta asukasta; hylättyyn latoon ei heiniä enää tuoda - rakas Salmiakkikin on vain muistoissa heinää syömässä.
Tarinat muuttuvat tai jatkuvat sen mukaan, kuinka teoksia sijoitellaan. Jokainen teos on oma yksilönsä, jokaisella on oma tarinansa kerrottavanaan, mutta yhdessä, yhteydessä toiseen se voi saada lisää sisältöä.
Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry
Marjaniementie 74, 00730 Helsinki
040 964 9288
toimisto@kulttuuripalvelu.fi
www.kulttuuripalvelu.fi
18.10. - 5.11.
PAUL GUSTAFSSON: Teoksia
Paul Gustafsson on monipuolinen taiteentekijä, jota kiehtovat eri tekniikat ja materiaalit. Art Kaarisillan näyttelyssä on esillä grafiikkaa, maalauksia ja keramiikkaa. Grafiikan ja keramiikan aihemaailmat nousevat luonnosta. Maalaukset ovat abstrakteja – kuitenkin graafisuus ja rehevä värinkäyttö yhdistävät eri tekniikoita.
Paul Gustafsson työskentelee Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskuksen
Taidestudiossa. Hän valmistui kuva-artesaaniksi vuonna 2006. Tämä on Gustafssonin viides yksityisnäyttely.
4. - 15.10.
TARJA MALINEN:
JOTAKIN KOSKETTAVAA
KOSKETELTAVIA VEISTOKSIA
Suru, kaipaus,
toivo,
rauha ja rakkaus.
Nämä ovat teosteni teemoja näyttelyssäni Jotakin koskettavaa.
Avajaiset tiistaina 3.10. klo 17-19.
Taiteilijatapaaminen sunnuntaina 15.10. klo 14-16. Tervetuloa!Taiteellista työskentelyäni on tukenut Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö.
Tarja Malinen
5.9. - 1.10.
JUHLAT
KAARISILTA 30 VUOTTA
Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskus täyttää tänä vuonna 30
vuotta. Juhlat -näyttely luo katsauksen Kaarisillan toimintaan alkulähteiltä tähän päivään.
Nastolassa sijaitseva Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskus tarjoaa kulttuurialan päivä- ja työtoimintaa sekä kuvataiteen ja musiikin alan ammatillista koulutusta erityistä tukea tarvitseville henkilöille. Kuvataiteellisen tuotannon keskeisenä pohjavireenä on yksilöllisen ilmaisun kunnioittaminen ja kehittäminen. Ilmaisun rohkeus ja omaäänisyys ilmenee myös Kaarisillan juhlanäyttelyn teoksissa.
Kaarisillan päiväaikaisen toiminnan taiteilijat ovat valmistaneet näyttelyyn
laulujoutsenia. Keramiikkaryhmät ovat tutkineet Suomen kansalliseläimiä Suomi 100 -juhlan innoittamina. Laulujoutsen saavutti suuren suosion ja Kaarisillan juhlanäyttelyyn syntyi hieno kokoelma lintuja. Joutsenet on valmistettu kivitavarasavesta käsin rakentamalla ja lasitettu.
8.8. - 3.9.
RYHMÄKUVA
veistoksia kaarisillasta
Näyttelyssä on esillä kymmenen omakuvan ryhmä. Omakuvat ovat valmistuneet Kaarisillan kuva-artesaaniopiskelijoiden 2. vuosikurssin kuvanveistoperiodilla syksyllä 2016.
Vaikka työskentelyn lähtökohtana on ollut havainto omista kasvoista, on muoto löytänyt jossain työskentelyn vaiheessa oman itsenäisen merkityksensä. Pelkän ulkoisen näköisyyden tavoittamisen sijasta päistä on muodostunut itsenäisiä taideteoksia, joissa materiaali, muoto ja väri toimivat yhtenä visuaalisena kokonaisuutena. Omakuvien ryhmässä on kymmenen henkilöä omine yksilöllisine piirteineen ja luonteineen.
Päät on muovailtu ensin saveen ja kipsimuotin avulla niistä on tehty valokset moniväriseen betoniin. Omien kasvonpiirteiden tutkimiseen on käytetty peiliä, valokuvia sekä käsin tunnustelua.
Näyttelyn taiteilijat: Jenna Elo, Neea Haapala, Casimir Kaarre, Lassi Muurinen, Oona Peltola, Mark Piekkala, Tuukka Rasku, Pinja Sydänmaa, Seita Tenttula, Mikael Valjakka.
27.6. - 6.8.
KAARISILTA BIENNALE
ERITYISTAITEEN KUVATAIDENÄYTTELY
Kaarisilta Biennale on Kaarisilta ry:n järjestämä avoin, jurytetty kansainvälinenkuvataidetapahtuma ja kuvataidenäyttely. Tapahtuma järjestetään Erstan Kartanossa Villähteellä sekä Art Kaarisilta -galleriassa Helsingissä joka toinen vuosi, nyt kesällä 2017 kolmatta kertaa. Kaarisilta Biennalen tavoite on tuoda näkyvyyttä erityistaiteelle ja tasa-arvoistaa erityistaiteen ja -taiteilijoiden asemaa suhteessa muuhun taidekenttään.
Biennale kokoaa yhteen suomalaisia ja kansainvälisiä taiteilijoita sekä heidän verkostojaan. Kesänäyttelyssä mukana kutsuttuina ovat myös kuvataiteilijat Maija Helasvuo, Marika Kaarna, Petri Hytönen sekä Kaisu Koivisto. Näyttelyssä on esillä taidetta Suomen lisäksi Japanista, Hollannista, Saksasta, Ruotsista, Englannista, Intiasta, Irlannista ja Virosta. Näyttelyssä nähdään maalausten ja piirustusten lisäksi grafiikkaa, videoteoksia, keramiikkaa, veistoksia ja installaatioita. Näyttely on hyvin monipuolinen niin aiheiltaan kuin runsaan taiteilijamäärän myötä.
Tänä vuonna näyttelyyn haki 241 taiteentekijää 789 taideteoksella. Jury valitsi näyttelyyn 323 teosta 193 taiteentekijältä. Juryyn kuuluivat kuvataiteilijat Arto Korhonen, Kirsti Tuokko, Outi Kirves sekä Timppa Lintunen.
Näyttely on avoinna 27.6. - 6.8.2017 Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskuksessa Erstan kartanon alueella Villähteellä sekä Art Kaarisilta -galleriassa Helsingin Sanomatalossa.
Kaarisilta ry, Taide- ja Toimintakeskus
Villähteentie 458, 15540 Villähde
Puh. 040-733 2363, www.kaarisilta.fi
Avoinna: 27.6.- 6.8.2017 ti-su 12-18
Galleria Art Kaarisilta
Sanomatalo, 1. krs, Elielinaukio 2, 00100 Helsinki
Avoinna: 27.6.- 6.8.2017, ti-pe 11-18, la-su 12-16
7.-25.6.
ANNI LINDBERG
Anni Lindbergin taiteellinen ilmaisu liikkuu selkeiden kuvausaiheiden ja pelkistettyjen muotojen vuorovaikutteisessa maailmassa. Näyttelyssä esillä olevissa maalauksissa ja keramiikkaveistoksissa tämä omintakeinen maailma pääsee hienosti oikeuksiinsa.
Lindbergin maalausten abstraktit värimuodot kiinnittyvät toisiinsa ja pala palalta luovat harmonisia kokonaisuuksia. Keramiikassa Lindberg taas työstää taitavasti hyvin ohuita savinauhoja, joista veistokset rakentuvat kerros kerrokselta.
Lindbergille on ominaista keskittynyt ja pitkäjänteinen työskentelytapa.
Anni Lindberg (s.1981) on aloittanut Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskuksessa vuonna 1998. Hän on osallistunut kuvataiteen, musiikin, käsityön ja keramiikan opetukseen.
Näyttelyn poikkeusaukioloajat: Pe-su 23.-25.6. galleria suljettu.
23.5.-4.6.
MATIAS WARIS
Waris on osallistunut Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskuksen toimintaan vuodesta 2012 alkaen.
3.-21.5.
ILKKA PÖYHÖNEN:
MINUN JAPANINI
Ilkka Pöyhösen valokuvia on nyt ensimmäistä kertaa esillä. Kokoelma esittelee hänen työtään miljöön taltioijana ja tulkkina. Kohteena ovat japanilaiset temppelinäkymät. Kuvat ovat vuosilta 1996 ja 1997. Otokset on kuvattu Noblex 105 panoraamakameralla 120-puolan filmille. Pigmenttimustevedokset on tehnyt Aalto-yliopiston dosentti, valokuvaaja Kristoffer Albrecht.
Kuvissa nousee esiin japanilaisen puurakentamisen perinne: taidokkaasti muodostetut tilat, jotka liittyvät saumattomasti ympäröivään maisemaan. Oma lukunsa ovat temppelipihoissa ja -puutarhoissa kohoavat ikipuut, joiden saama hoito ja huolenpito kertoo paljon japanilaisesta mielenlaadusta.
12.-29.4.
LUOKKA SATAKAKS
Mikä on luokka, onko se vain tila jossa voi työskennellä? Tuleeko joihinkin paikkoihin aivan erityinen ilmapiiri?
Kaarisillan toisen vuoden kuva-artesaaniopiskelijat eivät luota pelkästään immateriaalisuuteen, vaan tuovat näyttelytilaan omassa kotiluokassaan syntyneitä konkreettisia teoksiaan. Juuri se on näiden taideteosten yhteinen tekijä: sama syntymäkoti, sama jaettu atmosfääri ja samat materiaalit.
Usein luokkatilassa vallitsee hyvin intensiivinen, vilkas ja rento tunnelma. Pohjavireenä taitaa olla ajatus, että ”kaikki vaikuttaa kaikkeen”, jolloin taiteellista työtäkään ei tehdä jonkinlaisessa hermeettisessä kuplassa, vaan erilaiset päivän tapahtumat, sekä yleiset että yksityiset, vaikuttavat tekemiseen.
Näyttelyn taiteilijat ovat: Jenna Elo, Neea Haapala, Casimir Kaarre, Lassi Muurinen, Oona Peltola, Mark Piekkala, Tuukka Rasku, Pinja Sydänmaa, Seita Tenttula, Mikael Valjakka
29.3. - 9.4.
ROCK AND SOFT
ROCK AND SOFT - Autismisäätiön ryhmänäyttely esittelee taiteilijoita, joiden taiteen tekemisen lähtökohdat ovat luonnollisesti jokaisella omanlaisensa.
Otto Kasvion sanoin:
”Taiteessa on viihdyttävää esimerkiksi se, että siinä on mukavasti hyödyksi jos on Tarzaniakin villimpi mielikuvitus. Aiheena voi olla hyvinkin arkinen asia, mutta uusi näkökulma tai erikoiset värit, ja heti sitä voi sanoa taiteeksi. Helpointa tietenkin tehdä aiheesta mikä kiinnostaa, mistä pitää taikka jopa jumaloi, vaikka muukin kelpaa. Joskus saattaa tulla inspiraatio tehdä samanlaista muutama, vaikkakin pikkusen erilailla ja/tai erikokoisena, aiheen pysyen samanlaisena.”
Taiteilijat: Joannis Clementides, Karita Heimonen, Otto Kasvio, Hanna Keynäs, Henna Laulainen, Matti Pesonen, Markku Tolvanen, Miikka, Espoon ohjaus- ja valmennuspalveluiden kulttuuri- ja mediapajan asiakkaat
8.-26.3.2017
ELÄMÄÄ KÄSILLÄ
Eläkeliiton Elämää käsillä –projekti innostaa ikäihmisiä luovuuteen, käsityöhön ja taiteeseen sekä tukee kädentaitomenetelmien käyttöä vapaaehtoistoiminnassa ja vertaisopintoryhmissä. Projekti tuottaa vuonna 2017 valtakunnallisen, korkeatasoisen kiertonäyttelyn, jossa esitellään ikäihmisten luovuutta käsityön, taiteen ja valokuvien avulla. Mukana on yhteisötaidetta sekä ikäihmisten itsensä tekemiä teoksia.
Elämää käsillä -kiertonäyttely kiertää seuraavilla paikkakunnilla: Helsinki, Turku, Tampere, Kaustinen, Oulu, Rovaniemi, Kuopio ja Imatra. Näyttelykiertueen päätapahtuma järjestetään Kaustisen kansanmusiikkijuhlien yhteydessä ja sitä tukee verkkonäyttely projektin verkkosivuilla http://elamaakasilla.fi/nayttely .
8.2. - 5.3.2017
MUOTOKUVIA
Muotokuva pyrkii kertomaan kohteestaan ja tuomaan esille sen merkittäviä ominaisuuksia. Muotokuva onkin aina tulkintaa toisesta.
Muotokuvia-näyttelyyn on koottu usean Kaarisillan taiteilijan tekemiä muotokuvia. Kuvien kohteina on mm. sukulaisia, lähipiiriin kuuluvia henkilöitä sekä oma itse. Näyttelyssä on esillä maalauksia sekä sekatekniikalla toteutettuja töitä.
Näyttelyn taiteilijat ovat Juuso Huotari, Antero Laine, Antti Mustaparta, Mark Piekkala, Aleksi Pietikäinen, Sonja Salakka, Mikael Valjakka ja Matias Waris.
31.1. - 3.2.2017
OPISKELUA KAARISILLASSA
Opiskelua Kaarisillassa on nelipäiväinen näyttely- ja tapahtumakokonaisuus, joka esittelee Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskuksen kulttuurialan ammatillisen peruskoulutuksen koulutusaloja (kuvataide ja musiikki) sekä Kaarisillassa opiskelua. Tapahtumapaikkana on galleria Art Kaarisilta Helsingissä.
Kaarisillan opettajat ja opiskelijat ovat paikalla kertomassa koulutuksesta ja opiskelusta. Esillä on myös kuvataidealan opinnoissa tehtyjä teoksia. Lisäksi tapahtuma pitää sisällään vieraita osallistavaa työpajamuotoista taidetoimintaa sekä konsertteja.
11.1. - 29.1.2017
PALAPELIÄ
Abstaktia taidetta kaarisillasta
Palapeliä-näyttelyssä on esillä maalauksia ja piirroksia kahdeksalta Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskuksen taiteentekijältä.
Punaisena lankana kaikille teoksille toimii selkeä muotokieli. Viivat, palaset ja vedot muodostavat pintoja ja kuva-alaa. Äkkiä katsottuna ne näyttävät abstraktilta taiteelta. Abstrakti taide määritellään todellisuutta jäljittelemättömäksi taiteeksi. Näyttelyn taiteilijat ovat kuitenkin eri mieltä töidensä
esittävyydestä: teoksissa on nimenomaan haluttu kuvata tärkeitä asioita kuten maisemia, lempipalapeliä, kirkkoja tai tapettikuviota. Näyttely tuo esille hyvin konkreettisesti kuinka näemme ja koemme asiat eri tavoin maailmamme on täynnä moninaisia todellisuuksia. Toivomme näyttelyvieraiden löytävän kokoamastamme palapelistä itselle tärkeimmät palat. Näyttelyn taiteilijat: Paul Gustafsson, Joni Laine, Annukka Laukkanen, Anni Lindberg, Jenni Marjakangas, Saija Seppälä, Jani Virtanen, Ilona Vuoristo.