22.11.2016 - 8.1.2017
TALVEN JUHLAA

Kaarisillan taiteilijoiden maalauksia, keramiikkaa ja käsityötä

Juhla on monesta syystä merkittävä tapahtuma. Juhla nostaa meidät arjen yläpuolelle ja antaa mahdollisuuden pysähtyä iloitsemaan tärkeän asian äärelle. Juhla auttaa myös jaksamaan hankalaa aikaa tai esimerkiksI sairautta vastaan. Juhlaan voikin liittyä monia tunteita, myös surua. Tärkeänä osana juhlaa ovat toiset ihmiset ja yhteenkuuluvuuden tunne. Erityisesti näin talvella, juhlan valot tuovat helpotusta pimeyden keskelle ja luovat lämmintä tunnelmaa.

Talven juhlaa –näyttelyssä on esillä Kaarisillan taiteilijoiden juhlan teemaa aihein ja värein käsitteleviä maalauksia sekä keramiikkaa. 29.11. eteenpäin näyttelyn yhteydessä on myynnissä myös Kaarisillassa valmistettuja käsityö- ja taidetuotteita, joita voi hankkia esimerkiksi joululahjoiksi.

Näyttely on avoinna ti-pe klo 11-18 sekä la-su 12-16. Joulukuussa galleria on poikkeuksellisesta suljettu ti 6.12., to-su 22.-25.12. sekä la 31.12.


Annakaisa Ahonen: Miekkavalaat (2016, akryyli)

Sari Koivunen: Juhla (2016, akryyli)

HASSUT HUONEKALUT -TYÖPAJA 3.12.

Työpajassa osallistujat tuunasivat yhdessä kierrätysmateriaaleista vanhoja huonekaluja uusiksi mielikuvituksellisiksi esineiksi.Tuunatuista esineistä koostettiin galleriatilaan installaatio, joka jää esille Talven juhlaa -näyttelyn ajaksi. Työpajan ohjasi Tuuli Rouhiainen (TaM). Työpaja oli osa Disability Day Art & Action DiDa 2016 tapahtumia. http://www.disabilityday.fi

26.10.-20.11.2017
KOSKETTAVIN VEISTOS

Koskettavin veistos on moniaistinen taidenäyttely ja konseptiltaan täysin uniikki. Näyttelyn järjestää Suomen Kuurosokeat ry:n tiedotus yhteistyössä Suomen Kuvanveistäjäliiton kanssa. Muista taidenäyttelyistä poiketen teoksia täytyy saada koskettaa. Tarkoitus on muistuttaa, että sokealle ja kuurosokealle taidenautinto voi näköaistin puuttuessa aueta tuntoaistin avulla. Näkevän katsojan on puolestaa mahdollisuus kokea visuaalista taidenautintoa kokonaisvaltaisempi taide-elämys.

Koskettavimmaksi veistokseksi valittu Pia Männikön "Some people knit" -veistos(2016, maalarinteippi).

5.-23.10.2016
TIMPPA LINTUNEN:
METSÄN LUMO

”Maalaan iloa. Eläimet ovat maisemassa, joka on herkkää ja viipyilevää. Värimaailmassani on uudenlaista loistoa ja räväkkyyttä. Pastellityöt ovat tällä hetkellä vahva lajini. Keramiikka tekee tuloaan.”

Timppa Lintunen (s. 1965) on suomalaisen erityistaiteen eliittiä. Hänen teoksiaan on mm. Suomen Pankin taidekokoelmassa. Metsän lumo -näyttely koostuu Lintusen tuoreista pastellitöistä ja omakuvallisista keramiikkateoksista. Lintunen kutsuttiin pitämään yksityisnäyttely Art Kaarisillassa hänen saatuaan kunniamaininnan Kaarisilta Biennalessa vuonna 2015.

Timppa Lintunen: Hiljaisuus (2016) / pastelli, 70cmx50cm

Timppa Lintunen: Metso (2016) / pastelli, 64x94cm


13.-25.9.2016
MADE IN KAARISILLAN TAIDESTUDIO

Kaarisillan taidestudio esittelee syksyn ensimmäisessä näyttelyssään tuoreimpia töitään. Mukana on maalauksia, kollaaseja ja puupiirros-grafiikkaa. Teosten innoittajina ovat olleet mm. kaupungin rytmit, värin voima ja eläinmaailma. Näyttelyn taiteilijat: Stefan Ahlström, Paul Gustafsson, Antero Laine, Saija Seppälä, Ilona Vuoristo ja Aleksi Pietikäinen.

Aleksi Pietikäinen: Kissojen valtakunta (2016)
Antero Laine: Jääkarhut ( 2016)


6.-11.9.2016
KAUPUNKI JA METSÄ / THE CITY AND THE FOREST
Helsinki Design Week

Kaupunki ja Metsä on sarja näyttelyitä ja työpajoja, jotka edistävät ympäristönsuojelua ja ekologista asennetta. Näyttely esittelee puolalaisten suunnittelijoiden suunnittelemia pesimiskoppeja erilaisille kaupunkiympäristössä eläville eläimille, erityisesti eri lintulajeille.

Näyttelyyn osallistuvat suunnittelijat: Agnieszka Bar, Marta ja Lech Rowińscy/Beton, Anna Łoskiewicz-Zakrzewska, Zofia Strumiłło-Sukiennik, Krzysztof Benke, Tomasz Korzewski/Beza Project, Asia Piaścik/Dingflux, Marta Niemyska-Grynasz, Dawid Grynasz, Małgorzata Ćwiek/Grynasz Studio, Monika Brauntsch/Kafti, Ewa Bochen, Maciej Jelski/ Kosmos Project, Agata Kulik-Pomorska, Paweł Pomorski/Malafor, Marcin Pogorzelski/ Mopog, Liliana Krzycka, Rafał Pieszko/ Menthol Architects. Järjestäjä: Wilk Open Cluster.


23.8.– 4.9.2016
KAISA LEKA: HELLO KIDS

Vuoden 2016 sarjakuvafestivaalien virallisen taiteilija Kaisa Lekan näyttelyssä tekijä kulkee polkupyöräillen halki Amerikan yhdessä miehensä Christofferin kanssa. Näyttelyn teokset ovat pariskunnan Helsingin sarjakuvafestivaaleille lähettämiä postikortteja, jotka kertovat piirroksin heidän seikkailustaan matkalla idästä länteen.

Kaisa Maria Krisangi Leka (s. 1978) on porvoolainen sarjakuvapiirtäjä, jonka omaelämäkerrallisten sarjakuvien keskeisiä teemoja ovat vammaisuus, politiikka ja henkinen etsiminen. Hänen tunnetuin teoksensa on vuonna 2003 julkaistu, amputaatiota käsittelevä I am not These Feet, jonka Leka teki kun hänen omat jalkansa amputoitiin. Vuonna 2012 Leka sai Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinnon.

Kuva: Kaisa Leka

Kuva: Kaisa Leka

10.8. -21.8.
MINNA MARTTINEN: LUOPUMISEN TUSKA

”Me kaikki joudumme luopumaan elämämme aikana asioista. Luopuminen koskettaa jokaista. Itse olen joutunut sairauden takia luopumaan paitsi toimintakyvystä, myös mm. hevosharrastuksesta ja unelmatyöstäni kätilönä. Käsittelen töissäni luopumista. Näyttelyn lopputulos yllätti itseni. Näen ympärilläni unelmia. Unelmia menneestä, tai unelmia siitä mitä olisi voinut olla. Toisaalta sidotut kädet kuvaa toimintakyvyn heikkenemistä. Kun haluaisi tehdä niin paljon enemmän. Maalaukset voi myös nähdä muistoina. Muisto lumessa ravaavasta hevosestani, kun ratsastin ilman satulaa viimeisiä kertoja lumen pudotessa hevosen takamukselle. Vain ratsastaja puuttuu. Muisto synnyttämisestä, pienestä vauvasta, synnyttävän naisen hoitamisesta. Muistot ovat utuisia tuulahduksia menneestä. Käsien toimintakyvyn heikkeneminen tuntuu kuin kädet olisivat sidotut.Ajan edetessä tekniikkani on muuttunut. Käsiini koskee. Väsyn helpommin. Välineet ovat vaihtuneet. Käytän maalatessa sormiani yhä enemmän. Töistä tulee utuisia, kuin unelmat.”


Minna Marttinen

Asil lumessa

Menetetty minuus (tempera ja öljy)


5.7. - 7.8.
RAIJA RAITIO JA MATIAS WARIS: LINTUJA

Näyttely koostuu Raija Raition maalauksista ja Matias Wariksen sekatekniikkateoksista, joiden pääosassa ovat linnut.

Raitio on valmistunut kuva-artesaaniksi Kaarisilta ry:n kuvallisen ilmaisun ammatillisesta koulutuksesta vuonna 2006. Waris on osallistunut Kaarisillan Taide- ja Toimintakeskuksen toimintaan vuodesta 2012 alkaen.

Raija Raitio: Linnut (2016, akryyli)

Matias Waris: Tukaani (2016, sekatekniikka)


14.6. - 3.7.2016
ERILAISEN OMANLAINEN

Kisällin kehitysvammaisten käsityöläisten ja Hanna Azevedon yhteisötaiteellisen projektin kuvataidenäyttely

Näyttely kertoo sarjakuvahahmojen kautta erilaisuudesta ja omanlaisuudesta. Näyttelyyn on toteutettu tilkkutöitä, joihin on painettu silkkipainantana sarjakuvahahmoja. Vuodesta 2014 alkanut yhteisötaiteellinen yhteistyö huipentuu näyttelyn ohella erilaisuuden teemaa ja työprosessia avaavan julkaisun esittelyyn.

Kisälli on Vihdissä sijaitseva, erityistä tukea tarvitseville henkilöille suunnattu käsityöpaja, jossa valmistetaan taidekäsityötuotteita korkealuokkaisista luonnonmateriaaleista. Kisällin toiminnalle on ominaista tiivis yhteistyö taiteilijoiden ja ammattisuunnittelijoiden kanssa.

Lakeus


26.4. - 15.5.2016
TERVEISET JAPANISTA

20 vuotta Ainosaton ja Kaarisillan yhteistyötä

Näyttely esittelee Ainosaton taidekeskuksen taiteentekijöiden grafiikkaa, mustemaalauksia, piirroksia ja kollaaseja sekä Kaarisillan taiteilijoiden keramiikkaa.

Sapporossa toimiva Ainosato tarjoaa monipuolista taidetoimintaa erityisen tuen tarpeessa oleville henkilöille.

Miki Goto: Nimetön (2014)

Hideaki Mukai: Hidekun kirjoitti tämän (2015)


26.4. - 15.5.2016
PALJAS MAA KASVAA

Kuvallisen ilmaisun opiskelijoiden lopputyönäyttely

"Olemme opiskelleet kolme vuotta Kaarisillassa laaja-alaisesti kuvataiteen tekemistä. Kerromme tällä näyttelyllä jotakin, mitä ei ole ennen kerrottu – näytämme yhdeksän eri näkökulmaa maailmaan. Tunteidemme ja ajatustemme kirjo tämän näyttelyn, valmistumisen ja tulevaisuuden edessä on moninainen: epävarma, riehakas, toiveikas… Taiteen tekijöinä olemme kasvaneet opiskelun myötä, löytäneet omat reittimme: paljas maa kasvaa."

Näyttelyn taiteilijat: Aleksi Ikola, Katja Hiltunen, Samuli Laurila, Henna-Karoliina Mattila, Hanna Nieminen, Minna Nilsson, Aleksiina Salmi, Teemu Paarvio ja Ismo Valtonen.

Aleksi Ikola: Keskiyön Aave (2016)

Ismo Valtonen Future in 3019: Bio FBI (2016)


13.4. - 24.4.2016
JAKKE HAAPANEN:
MEREN ÄÄRELLÄ

”Näyttelyni nimi on Meren äärellä. Meri on hallitseva elementti töissäni. Olen kasvanut meren äärellä eikä meren tuoksu ole päästänyt minua aikuisenakaan otteestaan.

Maalaan öljyvärimaalauksia, tyylisuuntana surrealismi. Tauluni kulkevat totutun ja kuvitellun rajamailla vieden katsojan syvälle monikerroksisiin sielunmaisemiin. Taiteilijana olen itseoppinut, muilta taiteilijoilta työskentelytapoja ahminut ja kaikkea kokeilemaani luovasti soveltanut, luoden tekniikoita, jotka ovat omiani. ”

Jakke Haapanen

Jakke Haapanen: Odotus (2016, öljy kankaalle)

Jakke Haapanen: Kaikella on aikansa (2016, öljy kankaalle)



30.3. - 10.4.2016
VIIDEN VUODEN PÄIVÄKIRJA

Autismisäätiön ryhmänäyttely

Vuoden 2016 Autismisäätiön ryhmänäyttelyn suunnittelussa lähtökohtana on ollut nykytaidenäyttelyn rakentaminen. Kaksiulotteisten maalauksellisten teosten tai perinteisemmän kuvanveiston sijaan galleria Art Kaarisilta täyttyy valokuva- ja videotaiteesta sekä installaatioista. Autismisäätiön taideryhmissä tehdään perinteisesti kansainvälisen teoskynnyksen ylittäviä taideteoksia, mutta tämän näyttelyn teokset on kerätty ohjatun taidetoiminnan reuna-alueilta: tekoprosessina on saattanut olla dymo-kirjoittimella tuotettu sanamassa, erityiskiinnostuksen kohteena olevan kehäradan junamatkan taltiointi tai lähes uskonnollissävytteinen kunnioitus hevosia kohtaan. Obsessiiviset kiinnostuksen kohteet, stressinhallinta toiston kautta tai eskapismi outona näyttäytyvästä maailmasta voivat olla autismin kirjon ihmisen keinoja jäsentää sirpaleista todellisuutta.

Klikkaa tästä kirjoittaaksesi tekstiä


1.3. - 24.3.2016
MIELELLÄNI!

Huovutettuja ajatuksia

”Mitä mietit juuri nyt? Ovatko ajatuksesi kielteisiä vai myönteisiä? Syksyllä 2015 ryhdyimme Kaarisillan kuvataideopiskelijoiden kanssa työstämään huovutustöitä, joiden lähtökohtana olivat kunkin tekijän sen hetkiset ajatukset ja tuntemukset. Aiheet ja ajatukset lähtivät heti lentoon ja paperille alkoi syntyä hyvin henkilökohtaisia kuvia. Jotkut kuvasivat itselleen läheisiä ja tärkeitä lemmikkejä, muutamat kuvasivat harrastuksiaan. Kuviin ilmestyi myös mieltä painavia ja ahdistavia asioita, kuten yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta. Päivätoimintaryhmissä jatkoimme saman aiheen parissa. Ryhmissä syntyneet huovutustyöt kuvaavat Suomen luonnon kauneutta ja mystisyyttä sekä metsän eläinten salaperäisyyttä. Olimme mukana matkalla huovutuksen maailmaan. Mielellämme!”

Minna Toivonranta, käsityön opettaja, Taide- ja toimintakeskus Kaarisilta

Ismo Valtonen: Tuijottaja (2015, huovutus)


17.2. - 28.2.2016
MARIA VESTERINEN:
OF BLACK & WHITE and everything in between

"Vaikka on ennakkoluuloinen, löytyy mustavalkoisesta maailmasta useita eri sovelluksia ja tapoja. Vaikka tahtoo luokitella maailmaa kaksijakoisesti oikeaan ja väärään, hyvään ja pahaan, olemassa on hyvin paljon harmaan sävyjä.Stereotypisointi ja ennakkoluuloisuus on typerää ja joskus jopa vaarallista.Ajatus mustavalkoisesta luo mielikuvan jyrkästä vastakkainasettelusta, vain pelkistettyä, vain näin tai noin. Näyttelyssäni mustavalkoinen maailma osoittaa, että siihenkin mahtuu paljon. Teosten eri tekotavat korostavat maailmamme monimuotoisuutta. Korostaen yksilöiden tasa-arvoisuutta, yhdenvertaista hyväksyntää. Meidän tulisi nähdä toisemme uniikkeina, mutta silti saman elämän ja saman maailman jakavina olentoina.Näyttely koostuu vanhemmista, Suomessa ennen näkemättömistä töistäni, sekä muutamasta uudesta työstä.Valmistuin syksyllä 2015 Lontoon Kingston Universitystä ja tämä on ensimmäinen yksityisnäyttelyni valmistumisen jälkeen. Taide on ollut minulle jo pitkään se tärkeä juttu. Töitäni on ollut näyttelyissä Euroopassa, Australiassa sekä USA:ssa.Pyrin taiteellani aina luomaan syvempää ajattelua. Nautin siitä, että katsoja joutuu palaamaan työni luokse uudestaan katsomaan paremmin ja/tai kantaa ajatuksia teoksestani mukanaan."

Maria Vesterinen

My Still Life (2011, hiili)


26.1. -14.2.2016
VIISI TAPAA PIIRTÄÄ

Piirros on kuvataiteen menetelmänä usein suora ja välitön, vailla luonnostelua ja välivaiheita. Näyttely esittelee piirtämisen erilaisia tekniikoita ja työstötapoja viiden Kaarisillan taiteentekijän teosten kautta.

Paul Gustafsson piirtää

Oona Peltola (2015, lyijykynä)


7.1. - 24.1.2016
KYLÄSSÄ / KÜLAS

Tukikeskus Juksin (Viro) ja Kaarisillan yhteisnäyttely

Tallinnalainen Tukikeskus Juks tarjoaa erityistä tukea tarvitseville, peruskoulun käyneille henkilöille taideopetusta sekä opetusta ja valmiuksia itsenäiseen elämään. Juks-keskuksen taiteentekijöitä osallistui Kaarisilta Biennaleen kesällä 2015. Näyttelyssä on esillä piirroksia, maalauksia, keramiikkaa ja veistoksia.

Diana Rahuba: Mustahattuinen mies (piirros, 2013)

Helen Pärni: Fantasia 1 (värikynäpiirros, 2013)